Kenttien kutsu

Elämä omin päin pyytämättäkin kantoi,

niin odottamattomiin eturiveihin,

että muutaman,

ehkä jo odotetunkin ensi-illan,

olisi kernaasti voinut jättää kokonaan kokematta.

Yhteydet yhtenään takkuilivat, virta oli hälyttävän vähissä,

kulkulupia napakoissa nipuissa, lisääkin luvassa

pelkkiin katvealueisiin, missä

harmillisen harvassa minkäänsortin latauspistettä.

Joskus ja jouluna, kaikinmokomin muulloinkin,
mieluiten milloin vain,

oli viisainta päästää ohjaksista irti,

vapaalaukata kentillä.

Uusin, kauden suositeltavin sovellus,

oli kuin olikin
kannettavan rohkeampi hyppäys

elonsa reppuselkään:

siitä vaan,
 paljain päin,

sen enempiä miettimättä,
harsimatta, liiemmälti harjoittelematta,

mitään ennakoimatta,

virheitä erheineen pelkäämättä,

silti

ja sille vinosti vastavirnistäen,

että elämä tunnetusti 

ominkin päin pyytämättä vei.

Saattoihan niitä repun kannattimia 

vaivihkaisten 

sujuvampaan liikkeentoistoon,
korkealaatuisempiin katselukokemuksiin
ohjailla.