ne järven olemattomat laineitten liplatukset,
lokkien korvia repivät kirkunat,
saatikka kesken souteloitten
veteen pudonneet,
kiinnittämättömät,
paksut ja painavat airot
Ei ne minua voineet vähempää kiinnostaa,
ne vetten kantamat vastarannan äänet,
pikkulasten riemunkiljahdukset
rannan hietikoissa
Lierihatun suomassa varjon viileydessä
en taipunut kesäristikoitten ratkontaan.
Radion suoltamat
iänikuiset iskelmän renkutukset,
mutta että se haitarinpirulainenkin,
ihan livenä,
usein liiankin liki soi
Mäntysuovan ja juuriharjan toisilleen luotu tiivis liitto,
mitä ilmeisimmin järjen sanelema,
harjan hankaava ääni,
märkää tihkuvan roikaleen uudelleenpaikoitus,
pesualustalleen kesytettäväksi
-siinä kieltämättä taisi olla sitä jotakin
Mistä ne nyt tulivat
vuosikymmenten takaa,
armottomasti vyöryen,
täystoisiin aatoksiin väsyttäen
tulivat
minua varten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti